Zenith Myllypuron perustivat 1.6.1979 koulukaverit Myllypuron yhteiskoulun lukiosta. He muodostivat joukkueen rungon aina 1990-luvun alkuun saakka. Helsingin piirin kilpailutoimintaan Zenith osallistui ensimmäisen kerran kaudella 1980. Ensimmäiset kaudet tuottivat nousuja ja pari piirinmestaruuttakin ja Neloseen seura nousi lopulta kauden 1986 päätteeksi. Alkuvuosina Zenithillä oli lyhyen ajan sekä juniori- että naisjoukkueet, mutta molemmista luovuttiin pian.

Kaudella 1992 Zenith teki ranskalaisen visiitin Viitoseen ja paluun jälkeen seura sai nykyiset kaksi joukkuettaan. Ensimmäinen Zenith-sukupolvi muodosti 1993 ikämiesjoukkueen, jossa moni alkuperäisestä joukkueesta edelleen pelaa. Kaudella 1996 Zenith käväisi Kolmosessa, mutta kyyti oli kylmää. Saldona vain yksi voitto, sekin tuli viimeisessä kauden 26:sta ottelusta. Vuodesta 1997 Zenith on kuulunut Nelosen vakiokalustoon.

Syksyllä 2000 seura lähti mukaan futsaliin, Helsingin piirin nykyiseen Kolmoseen, periaatteella ”vaihtelua talviharjoitteluun”. Uusille joukkueille järjestetyssä harjoitusottelussa  Vantaan VALO pieksi Zenithin noin 22-4.

Kuuluisin Zenithin värejä edustanut lienee alkuvuosina mukana ollut muusikko Kari Kuivalainen Menneisyyden Vangit –yhtyeestä. Zenithin nykyiseltä valmentajalta kysyttiin vielä piirin C-valmentajakurssilla keväällä 1999, että ”ei kai se Kuivalainen enää pelaa teillä"

 

Joukkue kaudelta 2001


Jalkapallo
Futsal
EtusivuUutisetJoukkueetTilastotTapahtumatAikaisemmat kaudetKuvagalleriaLinkit
Copyright © 2008 Zenith Myllypuro